Opintolainalla ostetuista ja loppuun kulutetuista lenkkareista koiranpaskaa pullonkorkilla raaputtaessa alkaa miettimään omaa rahankäyttöä. Tilin saldo on aina murheellinen. Kun rahaa on, sitä käyttää yli maksukykynsä, mutta niin se on silloinkin, kun sitä ei ole. Voi kuinka kiva ajatus olisi mennä töihin. Valtion pitäisi taata kunnon toimeentulo opiskelijalle niin, että opiskelija voisi keskittyä opiskeluun eikä käyttää vapaa-aikaansa työntekoon tai ravaamiseen lakki kädessä vanhempien luona vaihtamassa kuulumisia ja taloudellisia resursseja. Ja olihan opintotuki eduskunnassa keskustelun aiheena juuri. Lopputuloksena oli se, että opiskelijoiden työssäkäynti on helvetin ihanaa, mutta opintotuen avulla pitäisi pystyä elämään siedettävää elämää. Vene ei liikkunut tälläkään kertaa suuntaan eikä toiseen, se vain pyöri ympyrää vasemman airon käyttäjien ollessa maakuntamatkalla.
Rahaa on vain saatava ja kaikkea pitää olla! Ruokakaupassa huomaa oman suhtautumisen rahankäyttöön. Juusto se vasta kallista onkin, mutta ylihintaiseen tuoppiin baarissa löytyykin yllättäen maksukykyä. Tässähän viedään poikaa kuin pässiä narussa, kun soittoruokala riistää nelinkertaisen hinnan maltaasta. Mutta ei se tyhmä ole joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Kehtaako tässä enää väittää, että se on juusto, mikä on hinnoissaan? No mulla on pokkaa väittää!
Jokaisen viikonlopun jälkeen sunnuntaimasiksessa miettii millaista elämä olisikaan, jos tarttuisi työnsyrjään kiinni. Työ tuo viikkoon selkeät rutiinit ja taloudellisesti turvatun elämän. Mikä erottaa yliampuvien rutiinien mukaan elävän työmuurahaisen robotista? Vain veteenpiirretty viiva.
Lagy Gagan avulla kyllästettyjen aistien turtuessa alan olla valmis kapitalismin veneeseen nostettavaksi. Siima on jo tiukalla. Mikä se työvoimatoimiston osoite olikaan?
Tänään on muuten perjantai!
