torstai 15. huhtikuuta 2010

Your Happy Aquarium

Lataa tästä itsellesi upea taustakuva! Kuva on .png-muodossa, eli voit piirtää haluamasi kalat akvaarioon Paintissa.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Musiikki on kuollut?

Itselläni on musiikkia kuunnellessa selkeitä kausia, jolloin kuuntelen tiettyä genreä tai muutamaa artistia repeatilla. Alkuvuodesta soittolistalla pyöri lähinnä hardcorea ja sludge-metallia. Nyt viime viikkoina musiikkia on taas soinut yli genrerajojen, kuten folkia, grimea, soulia ja hiphopia. Harvaan levyyn tai artistiin on ehtinyt uppoutua kunnolla, kun on ollut taas tarve etsiä uusia kuuntelukokemuksia... Kiitos Internetin.

Kuuntelutottumukset ovat muuttuneet 2000-luvun alusta. Silloin levykauppareissut olivat melkein jokaviikkoisia ja jokaisella käynnillä pitkien kuuntelusessioiden raha vaihtoi omistajaa. Ensin tuli kuunneltua 2-4 levyä tiskin vieressä stereoista kuulokkeilla. Sen jälkeen uusi/uudet levyt soivat useaan otteeseen kotona stereoissa. Levykokonaisuuteen ehti uppoutua ajatuksella ja varsinkin paksut ja sanoituksilla varustetut kansilehdet kruunasivat levyn!

Nykyään musiikinkuuntelu on liian hektistä. Sen ei tietenkään sitä tarvitse olla, mutta Spotify, Winampin soittolista, Myspace ja torrentit ajavat helposti siihen. Levykaupassa koekuuntelussa oleva levy kuulostaa omiin korviin paljon paremmalta, kuin netissä (esim. myspace) kuunneltu äänite. Enkä puhu tässä nauhoitteen laadusta... Kärjistettynä soittolistan biisien kuuntelu on kuin katselisi nopeita pätkiä eri leffoista katsomatta kuitenkaan yhtäkään kokonaan loppuun.

Mutta ei pahaa ilman hyvää! Tänä vuonna jo julkaistuista levyistä on pistänyt silmään Yonan debyyttilevy "Pilvet liikkuu, minä en". Myös Palefacelta on tulossa uusi levy ja ensimmäistä kertaa suomenkielellä. Muutaman biisinäytteen perusteella voi ennustaa todella kovaa levyä.

Yona - Pilvet liikkuu, minä en"


Paleface - Talonomistaja